Jari Koskinen suomi vihreitä julkisesti kovin sanoin maanantaina 26.1.2015 ilmestyneessä Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa. Koskista harmitti kovasti se, ettei vihreiden Ville Niinistö poikennut nitraattiasetuksesta syksyllä 2012. Lannanlevityksen määräajasta ei poikettu, koska EU komissiossa notifioitu Suomen lainsäädäntö ei sitä mahdollistanut. Tämän vuoksi ympäristöministeri Niinistö edellyttikin uutta nitraattiasetusta valmisteltaessa, että ympäristönsuojeluasetuksessa mahdollistetaan lannan levitysajasta poikkeaminen pakottavien syiden takia. Valitettavasti nykyinen ympäristöministeri ei ole tätä toteuttanut, vaikka uudistettu nitraattiasetus on jo annettu. Samoin on mainittava, että soiden suojeleminen helpottaa myös tulvansuojelua. Ojittamattomat, luonnontilaiset suot sitovat suuria määriä vettä, ja ennaltaehkäisevät näin tulvia. Ojitettu suo ei tätä tee.
Vihreät ovat maaseudun puolue, toisin kuin Koskinen väittää. Haluamme maaseudulle työtä ja elämisen mahdollisuuksia. Ja kyllähän maaseutua tarvitaan, kaupungissakin tulee helposti kylmä ja nälkä ilman maaseutua. Maaseudulla tulee edelleenkin kasvattaa Suomen ruoka, ja tulevaisuudessa yhä enemmissä määrin myös energia.
Maaseutu- ja erävihreiden tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä energiatuotannostamme 50% tulee bioenergiasta. Metsähaketta lämpökattiloihin, biokaasua tankkiin ja tässä samalla maaseudulle työpaikkoja.
Uusiutuvan energian syöttötariffit on saatava koskemaan myös maatiloja. Maaseudulla on aidot mahdollisuudet energiaomavaraisuuteen, kuten esimerkiksi Vaasa Energy Instituten toteuttama Energiakylä-hanke on osoittanut. Ja maaseudun avulla koko Suomella on mahdollista olla huomattavasti nykyistä omavaraisempi.
Toisena esimerkkinä voisi nostaa vihreiden ajaman paikallisdemokratian. Keskuskaupungin kaupungintalolle keskittämisen sijaan vihreiden mielestä erilaiset aluelautakunnat tai kyläparlamentit pitäisi ottaa laajamittaisesti käyttöön. Mitä suuremmiksi alueet kasvavat, sitä tarkemmin tulee pitää huolta myös alueellisesta tasa-arvosta. Jo nyt on saatu seurakunnan hallinnosta hyviä kokemuksia jakauttamalla alueellista valtaa kappeliseurakuntien omille neuvostoille, siitä voisi ottaa mallia suurien kuntien hallintoon.
