Näinä maailman aikoina uhka Suomelle tai suomalaiselle yhteiskunnalle ei tule rajalle tankein tai demonein lentäen. Ja jos tuleekin, olemme NATOn suojaamia. Liittokunnalla on ylivoimainen kyky vastata valtiollisiin turvallisuusuhkiin.

Suurin uhka meille on yhteiskunnan kahtiajakautuminen. Se, että joku irtautuu yhteisöstä eikä enää koe tätä yhteiskuntaa omakseen. Juuri tähän myös Suomen ulkopuolelta pyritään vaikuttamaan niin sanotulla hybridivaikuttamisella.

Jos suomalaiset eivät ole valmiita olemaan osa tätä yhteiskuntaa ja puolustamaan sitä, yhteiskuntamme muuttuu haavoittuvaksi. Siksi on todella huolestuttavaa nähdä, miten jopa näkyvät poliitikot ruokkivat vastakkainasettelua, epäluuloa päättäjiä kohtaan ja yhteiskunnan kahtiajakautumista.

Tiedämme, että Venäjä on rahoittanut erilaisia ääriliikkeitä eri puolilla Eurooppaa. Tämä näkyy niin Euroopan parlamentissa kuin kansallisissa parlamenteissakin, ja vaikutukset ulottuvat ajoittain jopa paikallispolitiikkaan.

Kritiikki on tervetullutta. Keskustelua ja debattia tarvitaan demokratiassa. Mutta se ei ole sama asia kuin aggressiivinen, järjestäytynyt pelon ja vihan levittäminen. Juuri tällaisella toiminnalla on kautta historian lietsonut konflikteja ja jopa sisällissotia.

Miten tätä vastaan voidaan toimia?

Aktiivisella ja avoimella viestinnällä. Ottamalla ihmiset mukaan yhteisöön. Ehkäisemällä syrjäytymistä mahdollistamalla koulutus, harrastukset, kohtaamiset ja riittävä perusturva. Opettamalla lähdekritiikkiä sekä levittämällä tutkittua ja luotettavaa tietoa esimerkiksi Yleisradion kanavien kautta.

Hälytysmerkkejä ovat tilanteet, joissa sanaa ”valtamedia” käytetään automaattisesti negatiivisena leimana, tiedolle ei esitetä lähteitä tai keskustelua hallitsevat epämääräiset, pelottavat uhkakuvat, joiden todenperäisyyttä ei voi todentaa luotettavista lähteistä.

Kansalaispulssin mukaan enää noin joka toinen nuori uskoo tulevaisuuteen. Se ei vahvista yhteiskunnan yhtenäisyyttä. Tulevaisuuden uskoa on rapautettu leikkauksilla, jotka kohdistuvat erityisesti nuoriin, koulutukseen ja pienituloisiin. Tähän voidaan vaikuttaa eduskunnassa, jos aidosti haluamme rakentaa Suomea, jossa tulevaisuuteen uskotaan jälleen.

Vihreiden ohjelmissa korostuvat sivistys, osallisuus ja yhdenvertaisuus. Ne eivät ole vain arvoja, vaan myös turvallisuuspolitiikkaa. Yhteiskunta on vahva silloin, kun ihmiset kokevat kuuluvansa siihen, näkevät tulevaisuudessa mahdollisuuksia ja luottavat toisiinsa.

Meidän jokaisen vastuulla on kantaa kortemme kekoon vastuullisella käytöksellä ja lähimmäisenrakkaudella. Jokaisella päättäjällä on vastuu viestiä ajanmukaista ja totuudenmukaista tietoa, rakentaa faktoihin perustuvaa keskustelua huhujen sijaan sekä pidättäytyä yhteiskuntaa jakavan epäluulon ja vastakkainasettelun ruokkimisesta.

Yhteiskuntaa ei rakenneta pelolla. Se rakennetaan luottamuksella.