Inkluusio opetuksessa on sitä, että erityisopetus yhdistettiin ”tavallisen” opetuksen kanssa ja tuki annetaan sujuvasti luokassa. Kohtuus unohtui ja mentiin hetkessä toiseen äärilaitaan.
Kaunis ajatus tasa-arvoa edistävästä toiminnasta jolla ”leima” erityisestä poistuisi on lisännyt eriarvoisuutta. Samaan aikaan koulutuksesta on leikattu niin, että opettajista yhä useampi joutuu tekemään valinnan: joko keskittyy vain erityistä tukea tarvitseviin jolloin muut jäävät suoriutumaan siinä sivussa tai keskittyy niihin keskitason opiskelijoihin, jolloin erityisen tuen tarpeessa olevat tai erityisen lahjakkaat jäävät vailla ansaitsemaansa huomiota.
Perusopetuksen opettajien selvä viesti on se miten työhön uupuu. Riittämättömyyden tunne on suuri. Pikkuhiljaa siellä missä on mahdollista alkaa vanhemmat ”koulushoppailla” lapsilleen sopivia kouluja ja eriarvoisuus lisääntyy.
Ammatillinen koulutus ja lukio saa tämän uudistuksen ”hedelmät” missä yhä useampi on jäänyt resurssipuutteen vuoksi vaille ansaitsemaansa opetusta. Vika ei ole opettajien eikä koulun, vaan se rahamäärän joka olisi yhdeksän vuoden ajan ollut käytettävissä.
On edelleen kouluja, joissa erityisen tuen opiskelijat pääsevät omiin pienryhmiin osassa oppiaineita ja osassa muiden mukaan. Tällä tavalla saadaan uuden järjestelmän hyvät puolet käyttöön.
Koko koulutusjärjestelmä vaatii kokonaiskuvan tarkastelun. Tarvitsemme uuden rahoitusmallin sekä toimintasuunnitelman erityisen tuen opetukseen kaikille opintoasteille, sekä tarvitsemme huomiota siihen miten erityisen lahjakkaita voidaan tukea yhä paremmin. Pelkkä lisätehtäviin jako ei riitä jos haluamme maan kilpailukyvyn nousuun. Meillä jää käyttämättä valtava potentiaali koulutusleikkausten vuoksi ja tämä näkyy myös alueellisena kehityksenä, kun vanhemmat muuttavat lasten koulutuksen perässä.