Vihreiden valtuustoryhmä

​​​​27.5.2014

2013 tilinpäätös ja 2014 ensimmäinen osavuosikatsaus

Viime vuosi oli rankka. Talousluvut olivat kaikkea muuta kuin mairittelevia, ja vaikeita – huonojakin, päätöksiä jouduttiin tekemään. Valtuuston yhteistyö on ollut paikoin haastavaa. Viime vuonna kaupunki eli jo kolmannen alijäämäisen vuotensa, joka vaati rajuja toimenpiteitä taloudellisesti. Talouden tasapainottamisohjelma jäi monelle luottamushenkilöllekin epämääräiseksi haamuksi, josta alkuun kuului huhuja, sitten pieniä vihjeitä kunnes se rytinällä iski sadan kohdan listalla päälle. Samanlainen oli ensimmäinen palveluverkkoselvityksemmekin, työrauhaa halunneet valmistelijat pitivät vakan alla tietoa saaden huhuille lisäenergiaa. Taloudellinen tilanne sai monet päätöksentekijät vaipumaan kiireellä omiin tehtäviinsä unohtaen avoimen informaation kulun, jota moni olisi kaivannut. Avoimessa kunnassa kaikkien ääni kuuluu, ja ennen päätösten tekemistä arvioidaan niiden vaikutukset erilaisiin ihmisiin ja ympäristöön. Tässä kiireessä se ei aina toteutunut, mutta ehkä vastaisuudessa opimme tästä. Vaikeissa päätöksissä tuntui usein toistuvan sama kaava. Ensin odotetaan päätöksien valmistelua, jonka jälkeen oli kiire päättää. Kuinka saisi yhä useamman luottamushenkilön pidettyä mukana valmistelussa ja sen tiedonkulussa? kuinka saisimme kuntalaiset mukaan tähän? Kuulemistilaisuudet olivat hyvä alku, mutta kaipaavat vielä kehittymistä ja kehittämistä. Vaikeita päätöksiä voi olla tulossa vielä lisää, jolloin tulee huolehtii, että avoimessa kunnassa päätöksenteko ei karkaa ihmisten ulottumattomiin, eivätkä hyvät ideat juutu byrokratiaan. Kuntalainen pääsee vaikuttamaan jo valmisteluvaiheessa. Asukkaat ovat suunnittelun voimavara, ja kunnan tulisi hyödyntää heidän asuinalueisiin ja palveluihin liittyvää asiantuntemustaan aktiivisesti. Kuinka paljon hiljaista tietoa jääkään ulottumattomiimme, jota emme saa hyödynnettyä?

Kaupungin elinvoimaisuudessa on ollut haasteita muutamien suurten työnantajien joutuessa vaikeuksiin. Samanaikaisesti olemme saaneet suurinvestointeja, kuten Googlen palvelinkeskuslaajennukset ja moottoritietyömaa. Olemmeko samalla pitäneet huolta pienyrittäjistämme? Mitä kaupunki voisi tehdä sen eteen, että yhä useampi voisi yrittää kaupungissamme? Pienyrittäjät nostaisivat elinvoimaa kestävämminkin, mutta tarvitsevat kaupungin tukea, vähintäänkin yrittäjäystävällisen ympäristön luomisella ja tiedottamisella. Teemmekö jo nyt kaikkemme saadaksemme tyhjät liikehuoneistot käyttöön? Miten on hankintaosaamisemme, uusi direktiivi on antanut mahdollisuuksia myös oman alueen yrittäjien palveluiden helpompaan köyttöön, osaammeko me hyödyntää sen.

Konserniin kuuluva Haminan energia on hienosti kohdentanut tulevaisuudensuunnitelmiaan myös kestäviin ratkaisuihin CleanTechin alueella, kuten biokaasun, LNG terminaalin ja uusiutuvien energiamuotoien alueella. Nämä voivat tuoda tänne työpaikkoja, ja ovat kestävää taloudellista kehitystä. Tällaiseen enemmän resursseja jotta selviämme tulevista Mankala-periaatteen tuomista kuluista.

Kaupungin ulkoinen viestintä on parantunut viime vuonna selvästi. Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa on nostanut ihmisten tietoisuutta tapahtumista, ja valtuuston kokousten suorat videoinnit lisäsivät merkittävästi päätöksenteon tuomista lähemmäs kuntalaisia. Toivonpa että taloudellisen tilanteen parantuessa kokeilu jatkuu, edes ilmaisten webkamera sovellusten myötä. Kovasti odotan myös sitä millainen vastaanotto on tänään alkaneella livetwiittauksella.

Kaupunki on rohkeasti kokeillut uusia ennaltaehkäisyn tapoja, joista yksi parhaimmista on terveyskioski. Kuinka helppoa onkaan päästä terveydenhoitopalveluiden ääreen keskustassa, monelle kävelymatkan päässä kotoa, ja saada tietoa terveytensä edistämisestä. Lämpimästi toivon, että esimerkiksi mielenterveyspalvelut saataisiin samanlaiseksi matalankynnyksen palveluksi, ehkä jopa saman kioskin seinien sisään. Muutenkin on hieno nähdä, miten joitain vuosia sitten resurssoidut ennaltaehkäisevän toiminnan palvelut ovat saaneet tuloksia aikaan. Säästämme pitkällä tähtäimellä rahaa puuttumalla ajoissa.

Kouluverkko on mullistuksessa, ja vaaditaan varmaa ja taidokasta muutosjohtamista niin henkilökunnan kuin kuntalaistenkin tukemisessa. Rehellistä avoimuutta ja ajassa kiinni pysyvää tiedottamista. Meillä on vielä paljon kehitettävää siinä, kuinka nopeasti saamme virallisen tiedon liikkeelle ennen kuin huhut ovat kiirineet omia teitään maustuen matkalla kyliin ja kaupunginosiin.

Vuoden alkupuoli nostaa toivoa hieman, vaikka asukasluku onkin hälyttävästi vähentynyt, nyt on aika saada se nousuun. Ennusteiden mukaan taloudellinen tilanne ei ehkä ole niin synkkä kuin aiempina vuosina, joista suuri kiitos ja kunnia kaupungin työntekijöille. He ovat olleet tasapainottamisen ja säästöjen suurimpia maksajia ja tekijöitä. Kuinka voisimme osoittaa heille arvostuksemme parhaiten?