ÄArvokeskustelussa pyritään nostamaan vastakkainasettelua. Vaalikoneiden kestosuosikki on nostaa elinkeinoelämä ja kestävät arvot vastakkain. Turhaan.
Elinkeinopolitiikan yhtenä tavoitteena on monipuolinen elinkeinorakenne, joka kestää hyvin erilaisia suhdanteita tai kriisejä. Etenkin Kaakkois-Suomessa ollaan vahvasti rakennemuutosaluetta, jossa yllättävät meistä riippumattomat tilanteet maailmalla ovat kurittaneet taloutta. Paperitehtaat ovat vähentyneet vaikuttaen välillisesti laajalle. Venäjänkauppaan ja -matkailuun vahvasti nojanneet yritykset ovat kriisissä pandemian ja lopulta sodan sulkiessa rajan. Tulevaisuuden elinkeinorakenne tulisikin olla monipuolista, jotta sitä ei päästäisi horjuttamaan niin helpolla.
Isot rakenteelliset muutokset vaativat isoja rahallisia investointeja, jotka mahdollistavat julkisen talouden tasapainottamisen ja hallitun nettovelan. Investoinneissa tulee huomioida uusintavan talouden näkökulma: laadukas varhaiskasvatus ja koulutus varmistavat osaavan työvoiman saatavuuden, kulttuuri sekä ennaltaehkäisevät sotepalvelut edistävät terveyttä ja hyvinvointia. Vaikka näiden toteutus onkin kuntien ja hyvinvointialueiden vastuulla, on rahoitus valtiollinen. Ei saa olla vain edunvalvonnan ja hanketyön osaamista se, kuinka näihin voi panostaa. On mahdollistettava alueille pitkäaikaiset suunnitelmat jotta saadaan laadukkaat tulevaisuuteen kantavat palvelut aikaiseksi.
Kaikkea ei voida tehdä ”niin kuin aina”. Maailma muuttuu ja meidänkin on muututtava. Tarvitsemme investointeja tutkimukseen, koulutukseen, julkiseen infrastruktuuriin sekä kiertotalouden kehittämiseen. Vihreä siirtymä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutuminen edellyttävät myös panostuksia luonnonsuojeluun ja ennallistamiseen. Monet vihreät investoinnit toimivat erityisen hyvin suhdannepolitiikan välineinä, ne ovat usein paikallisia ja työvoimavaltaisia. Niitä ei tule pelätä, sillä on nähty kautta maailman, miten kestävän kehityksen arvot ovat elinkeinopoliittisesti kannattavia.