Kysymys kuulostaa yksinkertaiselta, mutta vastaus ei sitä ole. Kaikissa maakuntamme kunnissa pureudutaan tähän valtuustoissa kun alueellinen hyvinvointikertomus tulee käsittelyyn. Tämä raportti piirtää maakunnasta kuvan, jossa on paljon vahvuuksia, mutta myös huolestuttavia kehityskulkuja. Samalla kun väestö ikääntyy ja vähenee, monet hyvinvointia heikentävät tekijät kasautuvat samoille ihmisille ja samoille alueille. Maakuntaa kurittaa vielä taloudelliset vastoinkäymiset: rajasulku, korkea työttömyys ja nyt vielä sikaruton tuomat rajoitukset maa- ja metsätaloudelle.
Raportin ehkä tärkein viesti onkin, ettei hyvinvointia rakenneta vain sosiaali- ja terveyspalveluissa. Se on kokonaisvaltaista elämää johon vaikuttavat yhtä lailla työ, toimeentulo, koulutus, liikunta, päihteet, ihmissuhteet, turvallisuus ja mahdollisuus osallistua omaan yhteisöön.
Kymenlaakson yksi suurimmista haasteista on väestökehitys. Maakunnan väkiluvun ennustetaan vähenevän 14 prosenttia vuosina 2024–2045. Samalla väestö ikääntyy nopeasti. Kouluikäisten määrä laskee kolmanneksella vuoteen 2032 mennessä. Jo vuonna 2024 lähes kolmannes kymenlaaksolaisista oli vähintään 65-vuotiaita. Yli 75-vuotiaiden määrän arvioidaan puolestaan kasvavan merkittävästi tulevina vuosina.
Muutos näkyy väistämättä palveluissa. Ikääntyneiden määrä kasvaa samaan aikaan, kun työikäisten määrä pienenee. Tämä tarkoittaa kasvavaa tarvetta esimerkiksi kotihoidolle, terveyspalveluille ja toimintakykyä ylläpitäville palveluille. Samalla hyvinvointialueen rahoitus on riittämätön ja arviointimenettelyn kautta määräytyy tulevaisuuden palvelut ja toiminnan edellytykset.
Parasta ennaltaehkäisyä olisikin pitää ihmisten toimintakykyä yllä mahdollisimman pitkään.
Kymenlaaksossa on myös merkittäviä hyvinvointi- ja terveyseroja. Syrjäytymisriskissä on yli viidennes väestöstä, kun koko maan vastaava osuus on kuudesosa. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on 13,2 prosenttia. Myös sairastavuus ja työkyvyttömyys ovat maakunnassa valtakunnallista tasoa korkeampia.
Taustalla vaikuttavat muun muassa koulutus, työllisyys ja toimeentulo. Kun vaikeudet kasautuvat, yhden ongelman ratkaiseminen ei välttämättä riitä. Taloudellinen ahdinko voi heikentää terveyttä, terveysongelmat vaikeuttaa työllistymistä ja työttömyys puolestaan lisätä yksinäisyyttä ja taloudellisia huolia. Tarvitaan auttava käsi, joka ottaa kiinni kuopasta ja lähtee aukomaan solmuja yksi kerrallaan. Täytyy vain olla niitä käsiä, jotka etsivän työn kautta löytäisivät heidät, joille haasteet ovat elämässä osuneet kaikki samaan kasaan.
Hyvinvointikertomuksessa nousevat vahvasti esiin myös elintavat.
Vain 37,6 prosenttia 20–69-vuotiaista kymenlaaksolaisista täyttää vähintään kolme neljästä tarkastellusta terveellisestä elintavasta. Osuus on koko maan matalin.
Alkoholin käyttö on yksi merkittävä haaste. Liikaa alkoholia käyttävien osuus on Kymenlaaksossa reilusti yli kolmannes, kun koko maan luku on alle kolmasosa prosenttia.
Myös liikkumattomuus, ylipaino ja nikotiinituotteiden käyttö herättävät huolta. Ikääntyneiden kohdalla liikkumattomuus korostuu erityisesti: noin kaksi kolmesta yli 65-vuotiaasta liikkuu liian vähän.
Näissä luvuissa on kuitenkin myös toivon näkökulma. Elintavat ovat alue, jossa pienilläkin muutoksilla voi olla suuri merkitys sekä ihmisen omalle hyvinvoinnille että palvelujen tarpeelle. Pitää vaan löytää keinot kohdata, tukea ja houkutella vapaaehtoisesti parempien vaihtoehtojen äärelle.
Ehkä kaikkein tärkeintä on katsoa tulevaisuuteen. Kymenlaaksossa 13,9 prosenttia alaikäisistä asuu pienituloisessa taloudessa. Nuorten kohdalla esiin nousevat myös mielenterveysongelmat, kiusaaminen, päihteet ja nikotiinituotteet.
Vuoden 2025 kouluterveyskyselyn mukaan 8 prosenttia 8.–9.-luokkalaisista oli kokeillut huumeita ja enemmän kuin yksi kymmenestä käytti nikotiinituotteita päivittäin. Luvut eivät kerro jokaisen nuoren elämästä. Suurin osa nuorista voi hyvin ja rakentaa omaa tulevaisuuttaan aivan tavallisessa arjessa. Silti ne kertovat siitä, että osa nuorista tarvitsee enemmän tukea kuin mitä pelkät peruspalvelut tai yksittäiset kampanjat pystyvät tarjoamaan.
Varhainen tuki onkin ratkaisevaa. Mitä aikaisemmin ongelmiin voidaan puuttua, sitä paremmat mahdollisuudet on ehkäistä niiden kasaantumista myöhemmin.
Työikäisten hyvinvoinnissa on niin ikään huolestuttavia merkkejä. 42,3 prosenttia työikäisistä kokee terveytensä keskinkertaiseksi tai sitä huonommaksi. Kolmannes arvioi, ettei todennäköisesti jaksa työskennellä vanhuuseläkeikään asti. Tuo eläkeikä onkin monella jo 70 vuoden korvilla ja keski-ikäisillä näitä vuosia on paljon jäljellä, joten syytä varhaiseen puuttumiseen on monia.
Työkyky ei ole vain terveydenhuollon kysymys. Siihen vaikuttavat työn mielekkyys, koulutus, osaaminen, toimeentulo, työolot ja mahdollisuus saada tukea silloin, kun oma jaksaminen alkaa horjua.
Työnantajat ovat velvoitettuja huomioimaan ikääntyvien haasteet työelämässä mahdollistaen pidemmän työuran. Hienoa olisi, jos tuon uran jälkeen olisi vielä terveyttä ja voimia nauttia myös eläkepäivistä.
Ikääntyminen on luonnollinen ja hyvä asia. Haaste syntyy siitä, jos lisääntyviin elinvuosiin ei saada riittävästi toimintakykyisiä vuosia. Kymenlaaksossa yli 75-vuotiaista 58 prosenttia kokee terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi. Muistisairauksien esiintyvyys on korkealla tasolla, ja myös kaatumisista johtuva sairaalahoidon tarve on kasvussa. Siksi ikääntyneiden hyvinvoinnissa pitäisi puhua paljon nykyistä enemmän toimintakyvystä, liikkumisesta, ravitsemuksesta, yksinäisyyden ehkäisystä ja turvallisesta arjesta. Tavoite ei voi olla vain se, että ihminen saa tarvitsemansa palvelun. Tavoitteena pitäisi olla myös se, että palvelua tarvitaan mahdollisimman myöhään ja että ihminen voi elää omannäköistä elämää omassa arjessaan mahdollisimman pitkään.
Hyvinvointikertomuksen kaksi painopistettä ovat tässä mielessä osuvia: terveelliset ja hyvinvointia tukevat elintavat sekä merkityksellinen elämä ja turvallinen arki. Ne kuulostavat suurilta sanoilta, ehkä myös kliseiltä, mutta lopulta kyse on hyvin tavallisista asioista.
- Onko ihmisellä joku, jolle soittaa?
- Pääseekö hän liikkumaan?
- Onko hänellä mahdollisuus opiskella tai tehdä työtä?
- Riittävätkö rahat ruokaan ja asumiseen?
- Tunteeko lapsi olevansa turvassa koulussa?
- Saako nuori apua silloin, kun mieli ei voi hyvin?
- Pystyykö ikääntynyt lähtemään ulos kodistaan ja tapaamaan muita ihmisiä?
Näistä asioista hyvinvointi lopulta rakentuu.
Kuka vastaa kymenlaaksolaisten hyvinvoinnista? Vastaus ei voi olla vain hyvinvointialue. Tämä tehdään yhdessä.
Hyvinvointiin vaikuttavat kunnat, koulut, työpaikat, järjestöt, seurakunnat, harrastusmahdollisuudet, liikuntapaikat ja ennen kaikkea ihmiset itse yhdessä läheistensä ja yhteisöjensä kanssa.
Mitä käy hyvinvoinnille, kun kolmatta sektoria ”rokotetaan”? Karkaavatko palvelut liian kauas kun rahat loppuvat
Tämä on myös kertomuksen tärkeä viesti: hyvinvointia ei voida hoitaa vain silloin, kun ihminen saapuu palvelujen asiakkaaksi. Tarvitaan enemmän ennaltaehkäisyä ja enemmän yhteistyötä.
Jos lapsen pahoinvointi huomataan koulussa, siihen pitää pystyä tarttumaan ajoissa. Jos työikäisen työkyky alkaa heiketä, apua pitäisi saada ennen pitkää sairauslomakierrettä. Jos ikääntynyt alkaa vetäytyä ja liikkua yhä vähemmän, siihen pitäisi pystyä reagoimaan ennen kuin toimintakyky romahtaa.
Maakunnan suurimmat haasteet eivät ole yksittäisiä ilmiöitä. Ne liittyvät toisiinsa: väestön ikääntymiseen, työikäisten määrän vähenemiseen, työttömyyteen, toimeentuloon, elintapoihin, mielenterveyteen, päihteisiin ja yksinäisyyteen.
Samaan aikaan juuri näihin asioihin voidaan vaikuttaa. Niistä pitää tulla strategisia tavoitteita jotka pysyvät silmien edessä kaikessa toiminnassa, kaikessa päätöksenteossa. Aina kun arkeen puututaan, pitäisi tehdä arviointi siitä, miten se vaikuttaa hyvinvointiin.