Älypuhelin, tabletti, etelänloma, muotivaatteet, harrastukset.. asioita jotka erottavat lapset eri lokeroihin pienestä asti. ”Miksei siulla oo kun meillä muilla on?” Eriarvoistuminen alkaa jo päiväkodissa, jossa tarkkasilmäiset lapset huomaavat kyllä jos eivät ole kuin muut. Köyhyys aiheuttaa lapsille ulkopuolisuuden tunteita monella tavalla. Taloudellinen eriarvoisuus kaventaa lasten osallistumismahdollisuuksia ja voi aiheuttaa kaveriryhmien ulkopuolelle jäämistä. Ei voida osallistua kaverisynttäreille, ei voida harrastaa samaa kuin muut tai osallistua yhteisiin rientoihin.
Köyhä. Se iskee leiman otsaan tahtomattaan, huutaa muodin jättäneistä farkuista ja äidin käytetystä vanhasta puhelimesta. Jääminen ympärillä olevien kulutustapojen ulkopuolelle kaventaa lapsen ja nuoren kokemusta itsestään ja mahdollisuudesta osallistua ja vaikuttaa ikätovereiden tavalla ympäröivään elämään.
Vaikka kyse on asenteesta, lähinnä siis niiden muiden, on se jotain mikä jättää jäljen mieleen. Eriarvoistumiskehitys näkyy lasten ja nuorten elämässä monella tavalla. Lapsiperheköyhyydellä on monenlaisia vaikutuksia lasten arkeen. Onkin syytä tulevalla vaalikaudella puuttua todella köyhyyteen ja erityisesti lapsiperheköyhyyteen. Kohdennetaan toimia siihen, miten saamme pienituloisimpien lapsiperheiden asemaa nostettua.
Kun lapsilisiä on leikattu, on pienituloisimmat perheet yhä heikommassa asemassa. On paljon perheitä, jotka ovat lähes oikeutettuja tai oikeutettuja toimeentulotukeen, mutta jättävät tuen hakematta, koska hakeminen koetaan monimutkaiseksi ja nöyryyttäväksi. Toimeentulotukea on myös vaikea saada ja yksikin torjunta estää hakemasta sitä uudelleen. Toimeentulorajan reunalla roikkuvia lapsiperheitä on aina vain enemmän ja nykyisessä taloustilanteessa niiden määrä on kasvanut. Leipä- ja avustusjonoissa lapsiperheet ovat yhä yleisempi näky.
Kun vaalien alla puhutaan vain leikkauksista, on syytä myös katsoa pidemmälle – mitä me ollaan niillä aiheuttamassa? Jääkö taas kärsijäksi kaikkein heikoimmat? Maailma ei ole täydellinen, lapset ovat julmia. Eihän tehdä tietä kivisemmäksi meidän aikuisten typerillä päätöksillä. Annetaan heille mahdollisuus olla huolettomia lapsia, ilman että tarvitsee miettiä toimeentuloa. Se on meidän aikuisten vastuulla.