Yhteiskunta menee aina vaan enemmän ja enemmän siihen suntaan, että jokaisesta pitää olla hyötyä. Paineet kasvaa jos et ole tarpeeksi tuottava. Pitää kouluttautua nopeasti juuri oikeaan ammattiin, jonka jälkeen sinun pitää heti hypätä uraputkeen tienaamaan veroeuroja, ja toivottavasti siinä välissä myös teet pari uutta veronmaksajaa pallollemme – kuitenkin niin ettet ole työelämästä liikaa pois, ja kulutat yhteiskunnan varoja mahdollisimman vähän. Huh!
Ikäluokista korkeakouluttautuu tällä hetkellä n. 60-70%, ja täysin vaille peruskoulun jälkeistä koulutusta jää 10%. Kuka lopulta siis tekee työt? Ei ole mielekästä eikä kansantaloudellisesti järkevää olla siistijänä maisterin paperit taskussa, tai lähihoitajana DI koulutuksella. Ja vaikka yhä useampi koulutettaisiinkin tähän suorittavaan portaaseen, ei silti työntekijät riitä. n. 20 000 maahanmuuttajaa pitäisi kotouttaa vuosittain, jotta seuraavan 20 vuoden työvoimapula ei räjähtäisi aivan käsiimme. Näistäkin joka toinen pitäisi kouluttaa hoiva- ja sosiaalialalle, jotta meillä olisi ikääntyvän väestömme hoitajia.
Onnellisia ovat ne kuitenkin joilla työtä on. Vakituinen työ alkaa olla lähes katoava käsite – pätkätyöt ja määräaikaisuus tätä päivää. Kaikki ulkoistetaan ja yhä useamman työtodellisuus on sitä, että vaikkei fyysisesti ole työpaikkaansa ja tehtäviään vaihtanut, on työnanataja ja tehtävänimike muuttunut. Perus turvallisuudentunne puuttuu, ja pätkätyöläisen arkea on myös se – kannattaako tarjottua työtehtävääottaa vastaan. kaikkien byrokraattisten kiemuroiden jälkeen lyhyen määräaikaisuuden vastaanottaminen voi aiheuttaa tulojen pienenemisen. Kaiken työnteon pitäisi olla mielekästä ja kannattavaa – mutta niin se ei tänä päivänä ole.
Pitää myös muistaa ettei työ ole koko elämä.Vuonna 2003 työssä olleista 45-64-vuotaiaista miehist viidennes, ja naisista neljännes ilmoitti huolehtivansa työnohessa myös toisesta henkilöstä (korkeann iän, sairauden tai vamman vuoksi). Täysaikaisten ja osa-aikaisten omaishoitajien työ usein unohdetaan eikä sitä arvosteta. kokoaikaiseksi omaishoitajaksi ei voi jokainen taloudellisista syistä jäädä. Laitospaikat ovat joissain tapauksissa pakkotilanne, vaikka se olisikin kaikille se huonoin vaihtoehto. Mikäli kunnat alkaisivat myöntämään kuntalisää myös omaishoitajille samoin kuin hoitovapaalle jääville vanhemmille, olisi suurempi mahdollisuus kotiin jäämiseen, ja kuntakin säästäisi. Laitos paikka maksaa tuhansia kunnalla kuukaudessa, ja tällä hetkellä omaishoitaja saa n. 350-650€/kk valtiolta. Lisätuki nostaisi kaupungin imagoakin rahansäästön lisäksi. Kasvavat työn paineet kohdistuvat myös lapsiperheisiin. Perheen ja työn yhteensovittaminen on yhä haastavampaa, kun työt ovat määräaikaisia projekteja, välillä jopa ilman määrättyä fyysistä työpistettä. Töitä tuodaan kotiin, ja tehdään varsinaisen työajan ulkopuolellakin. Siinä samassa pitäisi pitää huolta lapsistaan ja parisuhteestaan. Yli puolet avioliitoista päätyy eroon, ja vaikkei työelämän paineet olekaan suurin syy, varmasti yksi suuri osasyyllinen kuitenkin.
Mitä asialle voisi tehdä? Kunta voisi toimia esimerkkinä työnanatajan roolissaan. Yhteiskunnan paineet kasautuvat kunnan työntekijöiden niskaan valtavina, sillä maksetaanhan heidän palkkansa verotuloista. Aina juuri heidän palkkatuloihinsa ollaan poliittisessa keskustelussa puuttumassa. Kunnan työntekijät nähdään liikaa poliittisessa keksustelussa numeroina, ja mahdollisuutena ulkoistaa, säästää, lomauttaa… Ei ihme että eräässäkin kunnassa työntekijöistä 20% kaipasi mielenterveydellistä neuvontaa ja psyykkistä hoitoa juuri työstä johtuvien paineiden vuoksi. Säästöjen aikana työmäärä ja vaatmukset kasvavat, kuten nyt lomautusten aikana ollaan nähty. Ja tietääkö kunnan johto todella mitä suorittavassa portaassa tapahtuu? Kuntaliitosinfon aikana käydyssä kuulemistilaisuudessa eräskin kapunkimme määräaikainen työntekijä hermostui nähdessään uudet suunnitelmat, joissa työntekijöitä tltaisiin joustavasti ’lainailemaan’ eri yksiköiden välillä. Käytännössä se olisi kuulemma todella haastavaa, kun projekteihin pitäisi olla perehtynyt ennenkuin niihin voi vain ’hypätä’ mukaan. Mutta paperilla se näytti oikein hienolta säästöltä.
Äänestäjien olisi syytä muistaa vaalien alla vaalilupauksia lukiessaan, että samalla lukevat myös työnantajan lupauksia työntekijöilleen. Miten reagoisit, jos ne koskisivat sinun työpaikkaasi? Itse en ole kaupungin työntekijä, ja mutta ystävä- ja tuttavapiiriini kuuluu heitä useampia. Tuntuu että unohdetaan yhä useammin ihmiset numeroiden takana. Entä kuinka iso lasku tulee siitä kun he eivät enää jaksa??