Vihreiden yksi kärkiteemoista on koulutus, ja meistä varmasti jokainen ymmärtää sen merkityksen. Olen syksyn paininut ops-uudistuksen jälkeisen ammattiopetuksen kanssa. Se paini tuntuu hallituksen ja Kuudes vuosi opettajana, ja kolmas opetussuunnitelmauudistus.
Näissä uudistuksissa näkyy hyvin nykyhallituksen linjan mukainen uudistuksenhalu. Eli se on hieno sana sille että rahat vähenee ja rohkaistaan ”keksikää jotain uutta”. Kyllähän me keksitään. Toki.
Mutta kun puhutaan ammatillisesta koulutuksesta ja nuorista on käytäntö jotain muuta kuin numerot paperilla. Vähennys lähiopetuksesta on konkreettisesti vähemmän aikaa nuoren kanssa. Vähemmän aikaa olla läsnä ja ohjata. Joillekin se sopii, jotkut ovat ihan hukassa. Itseohjautuvuus ei ole kuulkaa kaikkien 16 vuotiaiden vahvuus. Tarvitaan aikuinen joka ohjaa ja tukee niitä vahvimpia ja fiksuimpiakin, saati sitten heitä joilla on oppimisessa haasteita.
Pyritään työelämälähtöisyyteen, joka on hieno asia. Se, että tyrkätään nuoret yritysten koulutettavaksi ei liene kenenkään etu lopulta. On oikeasti eri asia oppia käytäntöön soveltamista sen jälkeen kun pohjat ovat koulusta kuin lähteä oppimaan alusta asti tosityössä jos siihen ei ole annettu yrityksille resursseja. Kun työntekijöitä on vähennetty ja on kiire muutenkin. Meillä alkaa olla vaikeuksia löytää yhteistyökumppaneita pian.
Meillä on käsissämme nuorten tulevaisuus, heidän turvallisuudentunteensa, mutta myös yhteiskunnan turvallisuus. Lähihoitajat, helikopterimekaanikot, autonkuljettajat, nosturinkuljettajat, keittiötyöntekijät… Meidän puurtavat ammattilaiset – emmekö halua, että he saavat tarpeeksi koulutusta, ohjausta ja tukea ammattiinsa?