Haminan kannattaa panostaa koiraihmisiin, sillä koirapuistot ja ulkoilureitit eivät palvele pelkästään lemmikkejä vaan myös ihmisten hyvinvointia. Olen reilun vuoden saanut olla koiranomistaja ja oppinut katsomaan kaupunkia aivan uusin silmin.

Koirapuistot

Koirapuistot tarjoavat luontevan ympäristön sosiaalisille kohtaamisille, jotka voivat ehkäistä yksinäisyyttä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Käyttäjät pitävät alueet siisteinä omalla panoksellaan, joten kaupungille jää vain perushuolto, kuten nurmikon leikkaus ja roskisten tyhjennys, sekä mahdollisten elementtirikkojen korjaus. Haminassa on nyt kolme koirapuistoa, isoille koirille Meltissä, pienille kirjaston takana ja kaikille sopiva Poitsilassa. Viimeisin on selvästi jäänyt kesken, ja vaatii vielä lisähuomiota.

Ulkoilureitit
Ulkoilureittien kehittäminen ja riittävä määrä roska-astioita edistävät ympäristön viihtyisyyttä ja kannustavat vastuulliseen koiranomistajuuteen. Rantoja pitkin on suunniteltu kaupungille uusia reittejä, jotka ovat vielä osittain kesken. Sen varrella on kuitenkin Saviniemessä koirien uimaranta, ja tekee siitä suositun ulkoiluväylän jopa muualta kaupungista tuleville. Usein keskustelua syntyy kohtaamisten myötä.

Eläinlääkäripalvelut
Lisäksi kaupungin eläinlääkäripalveluiden säilyttäminen, mukaan lukien päivystyspalvelut, on tärkeää lemmikinomistajille. Nyt keskelle kaupunkia tulleet uudet tilat ovat iso helpostusta ja yhteistyö eteläisen Kymenlaakson alueella mahdollistaa avunsaannin läpi vuoden.

Nämä panostukset tekevät Haminasta entistä viihtyisämmän ja houkuttelevamman kaupungin kaikille asukkaille – myös nelijalkaisille. Kun lisätään yhteisöllisyyttä ja vähennetään yksinäisyyttä lisätään kaikkien hyvinvointia. Tämä on myös asia jota seurataan HYTE-kertoimen vaikutuksena ja se vaikuttaa kaupungin saamaan rahoitukseen. Hyväntekeminen on siis myös taas taloudellinen mahdollisuus.

Kun eläinten ystävät viihtyvät kaupungissa luo se myös erilaisille yrittäjille asiakaskuntaa, eläintarvikeliikkeitä, eläinlääkäripalveluita, koirametsän, koulutuspalveluita jne. Pehmeät arvot muuttuvat verovaroja tuoviksi palveluiksi.