Olen ehdolla Vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi. Nyt toimin valtuuskunnan varapuheenjohtajana, mutta haen puolueen puheenjohtajistoon Oulussa ensi viikonloppuna pidettävässä puoluekokouksessa. Olen toiminut aktiivisesti vihreissä jo kymmeneon vuotta mm paikallisyhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana, piirihallituksessa, naisjärjestössä sekä kunnallispolitiikassa. Olen ollut myös ehdolla eduskuntavaaleissa 2011 ja 2015.
Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajana haluan olla yhä vahvemmin maakuntien ääni. Linkki jäsenistön ja puoluejohdon välillä. Haluan olla helpostilähestyttävät kasvot, ja jatkaa töitä puolueen eteen. Teimme parhaimmat vaalit koskaan nyt keväällä, ja tämä into pitää saada säilytettyä läpi oppositiovuosien. Kahden vuoden päästä on kuntavaalit joissa meidän pitää olla vahvempia kuin koskaan!