Aleksis Kiven päivä. Maailman mielenterveyspäivä. Kaksi tärkeää päivää, jotka eivät lopulta ole niin kaukana toisistaan.
Aleksis Kivi on yksi suomalaisen kirjallisuuden suurista nimistä. Hänen teoksensa ovat osa kansallista kulttuuriperintöämme, ja hänen vaikutuksensa suomalaiseen kieleen ja kirjallisuuteen näkyy yhä. Samalla Kiven elämä muistuttaa meitä siitä, kuinka vaikeaa mielenterveyden ongelmien kanssa eläminen on ollut aikana, jolloin ymmärrys ihmismielestä ja mahdollisuudet hoitoon olivat aivan toisenlaiset kuin nykyään.
Kiven elämän viimeisiä vuosia varjostivat vakavat terveysongelmat, joiden vuoksi hän joutui myös hoitolaitokseen. Hänen sairautensa syistä on esitetty jälkikäteen erilaisia arvioita, mutta varmaa diagnoosia ei voida enää tehdä. Kiven kohtalo kertoo ajasta, jolloin mielenterveyden ongelmia ymmärrettiin puutteellisesti ja hoitomahdollisuudet olivat rajalliset.
Nykyään tiedämme mielenterveydestä paljon enemmän. Osaamme tunnistaa oireita, diagnosoida sairauksia ja tarjota monenlaista hoitoa. Meillä on psykoterapiaa, lääkehoitoa, kriisiapua ja erilaisia kuntoutuksen muotoja. Olemme edistyneet valtavasti.
Silti yksi keskeinen ongelma on edelleen ratkaisematta: miten varmistamme, että ihminen saa apua silloin, kun hän sitä tarvitsee – eikä vasta sitten, kun tilanne on jo muuttunut kestämättömäksi.
Mielenterveyden ongelmat eivät yleensä ala yhtäkkiä. Ne voivat hiipiä arkeen vähitellen. Uni häiriintyy, jaksaminen heikkenee ja tavallisetkin asiat alkavat tuntua ylivoimaisilta. Työkyky voi horjua, ihmissuhteet kärsiä ja tulevaisuus näyttää epävarmalta. Juuri tässä vaiheessa avun pitäisi olla helposti saatavilla.
Liian usein ihminen joutuu kuitenkin odottamaan. Palveluihin pääseminen voi edellyttää useita yhteydenottoja, lähetteitä, arviointeja ja pitkiä jonotusaikoja. Samalla pitäisi jaksaa selvittää, mistä apua saa ja mihin on oikeutettu. Ihmiseltä, jonka voimavarat ovat jo vähissä, vaaditaan kohtuuttoman paljon.
Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden pitää tarkoittaa muutakin kuin hyvää tavoitetta paperilla. Se tarkoittaa, että apua saa ilman tarpeetonta byrokratiaa, kohtuullisessa ajassa ja silloin, kun ongelmat ovat vielä hoidettavissa kevyemmillä tukitoimilla.
Vihreiden tavoitteena on kehittää mielenterveyspalveluita niin, että oikea-aikainen apu ei riipu ihmisen varallisuudesta, asuinpaikasta tai kyvystä taistella tiensä palvelujärjestelmän läpi. Tarvitsemme riittävästi ammattilaisia, toimivia perustason mielenterveyspalveluita, ennaltaehkäisevää työtä ja sujuvia hoitopolkuja. Nuorten on saatava apua ajoissa, mutta myös aikuisten ja ikääntyneiden mielenterveydestä on huolehdittava.
Palveluiden pitää muodostaa kokonaisuus, jossa ihminen ei putoa eri toimijoiden väliin. Perusterveydenhuollon, mielenterveyspalveluiden, sosiaalipalveluiden ja työelämän tuen on toimittava yhteen. Myös järjestöjen tarjoama vertaistuki ja matalan kynnyksen apu ovat tärkeä osa kokonaisuutta.
Ennen kaikkea meidän on päästävä eroon ajatuksesta, että apua pitää hakea vasta sitten, kun ihminen ei enää pärjää. Mielenterveyden hoitaminen ei saa olla selviytymistaistelu.
Taide ja kulttuuri ovat osa hyvinvointia. Aleksis Kiven päivän ja mielenterveyspäivän yhteys ulottuu myös kulttuuriin.
Kirjallisuus, musiikki, kuvataide, teatteri ja muut taiteen muodot auttavat meitä ymmärtämään itseämme ja toisiamme. Taide antaa sanoja tunteille, joille niitä ei muuten ehkä löydy. Se voi tuoda lohtua, rakentaa yhteyttä ihmisten välille ja auttaa käsittelemään vaikeitakin kokemuksia.
Kulttuuri ei ole vain juhlapuheiden koriste tai ylimääräinen menoerä, josta voidaan säästää vaikeina aikoina. Se on olennainen osa yhteiskunnan henkistä hyvinvointia ja demokratiaa. Kulttuuri auttaa meitä tarkastelemaan maailmaa eri näkökulmista, haastamaan vakiintuneita käsityksiä ja kuvittelemaan parempia tulevaisuuksia.
Mutta kulttuurin tekijät tarvitsevat myös mahdollisuuden elää työllään. Monen taiteilijan toimeentulo muodostuu pienistä ja epäsäännöllisistä tuloista, apurahoista, lyhyistä työjaksoista ja erilaisista toimeksiannoista. Työtä tehdään usein paljon, mutta ansiot eivät välttämättä vastaa työn määrää tai vaativuutta. Taloudellinen epävarmuus voi vaikeuttaa paitsi taiteellisen työn tekemistä myös omaa jaksamista.
Kun toimeentulo on jatkuvasti epävarmaa, aikaa ja energiaa kuluu selviytymiseen. Luovan työn edellytykset heikkenevät, vaikka juuri pitkäjänteisyys, kokeileminen ja mahdollisuus keskittyä ovat usein taiteen syntymisen kannalta ratkaisevia.
Taiteilijoiden tukeminen ei ole vastakkainen tavoite suhteessa mielenterveyden edistämiseen. Molemmissa on kyse siitä, millaiset mahdollisuudet ihmisillä on elää merkityksellistä elämää ja käyttää kykyjään ilman kohtuutonta epävarmuutta.
Perustulo voisi tuoda turvaa taiteilijoille ja muille epävarmassa työssä oleville. Vihreät ovat pitkään nostaneet perustulon esiin keinona uudistaa sosiaaliturvaa ja vastata muuttuvan työelämän tarpeisiin.
Perustulon ajatuksena on turvata ihmiselle säännöllinen perustason toimeentulo ilman, että jokainen työkeikka, pieni palkkatulo tai elämäntilanteen muutos johtaa kohtuuttomaan byrokratiaan tai turvan katkeamisen pelkoon. Tavoitteena on sosiaaliturva, joka joustaa ihmisen elämän mukana ja kannustaa ottamaan vastaan työtä, kokeilemaan uutta ja rakentamaan omaa toimeentuloa erilaisista lähteistä. Tämä olisi tärkeää myös taiteilijoille.
Taiteellinen työ ei aina noudata perinteisen palkkatyön rytmiä. Kirjan kirjoittaminen, näytelmän valmistaminen tai uuden musiikin säveltäminen voi viedä kuukausia ilman säännöllisiä tuloja. Palkkio saattaa tulla vasta työn valmistuttua, ja seuraavan projektin toteutuminen voi olla epävarmaa.
Perustulo voisi antaa taiteilijalle taloudellista liikkumavaraa näiden jaksojen yli. Se voisi helpottaa toimeentulon ja luovan työn yhdistämistä, vähentää tarvetta ottaa vastaan mitä tahansa työtä taloudellisen pakon vuoksi ja mahdollistaa keskittymisen omaan ammattiin.
Samalla se voisi tukea myös muita, joiden työ koostuu lyhyistä työsuhteista, freelancetyöstä, yrittäjyydestä tai vaihtelevista ansioista.
Perustulo ei yksin ratkaise taiteilijoiden toimeentulon ongelmia. Tarvitsemme edelleen toimivaa apurahajärjestelmää, reiluja palkkioita, tekijänoikeuksien turvaamista ja kulttuurialan työn arvostamista. Myös sosiaaliturvan kokonaisuuden on oltava taloudellisesti kestävä ja oikeudenmukainen.
Mutta perustulo voisi olla tärkeä osa järjestelmää, jossa ihmisen ei tarvitse valita luovan työn ja perusturvallisuuden välillä.
Taiteilijalla pitää olla mahdollisuus tehdä taidetta ilman, että jokainen epävarma kuukausi uhkaa koko elämän perustaa. Turvallisuus antaa tilaa luovuudelle ja toipumiselle.
Mielenterveys, toimeentulo ja mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä liittyvät toisiinsa monin tavoin. Taloudelliset vaikeudet eivät automaattisesti johda mielenterveyden ongelmiin, eikä mielenterveyden haasteita voida selittää pelkästään taloudella. Silti pitkittynyt epävarmuus, velkaantuminen, yksinäisyys ja pelko tulevasta voivat kuormittaa ihmistä. Kun toimeentulo on jatkuvasti vaakalaudalla, voimavaroja jää vähemmän palautumiseen, ihmissuhteisiin ja oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen.
Siksi mielenterveyden edistäminen ei voi olla vain terveydenhuollon vastuulla. Tarvitsemme toimivia palveluita, mutta myös yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotka vähentävät pahoinvoinnin taustalla olevia kuormitustekijöitä. Tarvitsemme työtä, toimeentuloa, yhteisöllisyyttä, kulttuuria ja mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan omista lähtökohdista käsin.
Tämä tarkoittaa myös sitä, että mielenterveyden ongelmiin pitää voida hakea apua ilman häpeää. Sairastuminen ei ole epäonnistuminen. Työttömyys tai taloudelliset vaikeudet eivät kerro ihmisen arvosta. Eikä taiteilijan työn merkitys riipu siitä, kuinka paljon siitä kertyy euroja juuri tässä kuussa.
Hyvinvoiva yhteiskunta ei jätä ihmistä yksin silloin, kun elämä ei suju suunnitelmien mukaan. Millaisen yhteiskunnan haluamme rakentaa?
Aleksis Kiven elämästä emme voi enää muuttaa sitä, mitä tapahtui. Emme voi tietää varmasti, mikä hänen sairautensa aiheutti tai millaista apua hän olisi tarvinnut nykyajan Suomessa. Voimme kuitenkin kysyä, mitä hänen kohtalonsa opettaa meille. Meillä on nykyään enemmän tietoa, parempia hoitokeinoja ja vahvempi ymmärrys mielenterveyden merkityksestä. Silti tieto ei yksin riitä. Palveluiden on toimittava, avun on tultava ajoissa ja yhteiskunnan on kannettava vastuuta myös niistä olosuhteista, joissa ihmiset elävät ja työskentelevät.
Vihreämpi ja inhimillisempi yhteiskunta tarkoittaa minulle sitä, että mielenterveyspalveluihin pääsee silloin, kun niitä tarvitsee. Sitä, että ennaltaehkäisyyn panostetaan eikä ongelmien anneta kasvaa tarpeettoman suuriksi. Sitä, että taiteilijoilla ja muilla epävarmassa työelämässä toimivilla on mahdollisuus rakentaa toimeentulonsa ilman jatkuvaa putoamisen pelkoa.
Se tarkoittaa myös kulttuurin arvostamista osana yhteistä hyvinvointiamme. Taide ei synny tyhjiössä. Se tarvitsee tekijöitä, aikaa, tilaa ja mahdollisuuden elää.
Aleksis Kiven päivänä juhlitaan suomalaista kirjallisuutta ja kulttuuria. Maailman mielenterveyspäivänä muistutetaan, että jokaisen ihmisen mieli ja hyvinvointi ovat arvokkaita.
Näiden kahden päivän viesti voisi olla sama: ihmisellä pitää olla mahdollisuus tulla nähdyksi, saada apua ja toteuttaa itseään – myös silloin, kun elämä on vaikeaa tai tulevaisuus epävarma.
Tarvitsemme matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita ja nopean reitin avun piiriin. Tarvitsemme sosiaaliturvaa, joka joustaa ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa. Ja tarvitsemme kulttuuripolitiikkaa, joka tunnistaa taiteen tekijöiden työn arvon. Hyvinvointia ei rakenneta vain hoitamalla ongelmia jälkikäteen. Sitä rakennetaan luomalla yhteiskunta, jossa ihmisillä on paremmat mahdollisuudet voida hyvin jo ennen kuin he tarvitsevat apua