Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut ja muut läsnäolijat
Vuosi vuodelta tämän vaikeampaa, rahat vähenee ja kunta pitäisi pitää pyörimässä. Pelkään pahoin, että saammeko pidettyä pään kylmänä ja asetettua asiat tärkeysjärjestykseen?
On paljon asioita joihin emme voi vaikuttaa; valtionbudjettia pelastetaan ottamalla kunnilta, ja sillä pitää pärjätä. Suurin linjaus pitä meidän pitää päättää onkin, että keskitymmekö pelastamaan sen mikä on nyt ja tässä, vai rauhoitummeko katsomaan pidemmälle?
Veroilla rahoitetaan iso osa kaupungin menoista. Se luku mitä me tuijotamme on arvio verotuloista: pitääkö veroprosenttia nostaa? Tänä vuonna ei kunnallisveron korotus ole ajankohtaista. Ennemminkin pitäisi miettiä veropohjaa laajemmin: kuinka saamme pidettyä työikäiset veronmaksajat kaupungissamme, kuinka houkuttelemme uusia, kuinka saada työllistettyä väkeä lisää.
Työttömyys on kasvussa ja tyhjiä liiketiloja kaupungissa riittää. Mikä on kaupungin vastuu työpaikkojen luonnissa? Meillä on HAKO-hanke pitkäaikaistyöttömille, businessMooringia, cursorin hankkeita. Onko se riittävästi? Olemmeko me yrittäjäystävällinen kunta? Olisiko aika tehdä jotain ihan uutta? Voisimmeko verohelpotuksilla auttaa aloittavia yrityksiä jotka työllistäisivät muitakin? Portugali antaa tulijoille 10 vuoden verovapauksia, niin rajuja toimia ei tarvita, mutta jonkinlainen ”hihnanlöysäys” voisi saada suuria vaikutuksia aikaan. Olisiko Haminasta Suomen Floridaksi jossa senioreille olisi kulttuuria ja yhteisöllistä toimintaa? Voisimmeko kaupunkina olla luomassa sille edellytykset?
Tähän talousarvioon ei enää suuria muutoksia tänään voida paukuttaa, mutta uudistusten aika on. Pieniä asioita voimme tehdä, niitä joilla pidämme nykyiset työssäkäyvät asukkaamme, lapsiperheet.
Pidetään Hamina-lisä. Laskettu 240000€ säästö, se on kai noin kolmenkymmenen keskipalkkaisen perheen tuottama verotulo kaupungille vuodessa? Esimerkiksi n kuudesosa perheistä joihin viime vuonna syntyi lapsi. Yksi näistä perheistä otti minuun yhteyttä ja sanoi tuon olevan ainoa syy jotta he pysyvät täällä, kotikaupungissaan, sen sijaan että muuttaisivat lähemmäs työtä naapurikaupunkiin. Eivätkä he ole ainoita. Mikä on siis todellinen kustannus? Vähemmän veronmaksajia. Vähemmän kiinteistöveron maksajia jos he ostavat kotinsa muualta, vähemmän yrittäjillemme asiakkaita.. Kannattiko?
Suljetaan homekoulut niin paperilla kuin fyysisestikin ja pidetään terveet. Rakennetaan pian uusi terve yhtenäiskoulu puhtaalle pohjalle. Kilpailutetaan se sellaisin ehdoin että paikalliset saavat töitä. Painotetaan hiilijalanjäljen merkitystä jolloin Hamina vie voiton Tallinnasta ja Linnoitus Lasnamäestä. Tehdään rohkea päätös ja suunnitellaan se jo ensi vuonna. Puhutaan asioista avoimesti niin että kaikki tietävät kuka tekee ja millä perustein. Säästämme terveyskuluissa pitkällä tähtäimellä enemmän kuin rakennuskulujen koroissa häviämme.
Olemme kaivautuneet bunkkereihimme toistamaan kaikki samaa mantraa, ja nyt pitäisi saada pakka uuteen järjestykseen. Huomaatteko, enhän minäkään maininnut Fennovoimaa. Hups.