Suosittelijat eduskuntavaaleissa 2015

Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja, Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Katja on äänestäjälle hyvä valinta: uuttera, kokenut ja demokratiaa arvostava poliitikko. Kaupunginvaltuutettuna Katjalla on jo kokemusta politiikassa toimimisesta. Hänellä on sitkeyttä neuvotella ja osaamista toimia yhteistyössä muiden kanssa ja saada myös omia tavoitteita läpi.

Eduskunnassa tarvitaan Katjan kaltaisia poliitikkoja, jotka ymmärtävät, että ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen on myös parasta ympäristöpolitiikkaa.

Lasse Miettinen, Vihreiden puolesihteeriMiettinen_Lasse

Katja on määrätietoinen, skarppi, hauska, oikeudenmukainen ja hurjan osaava. Mihin tahansa Katja ryhtyy, hän tekee sen ääremättömän pätevästi, rohkeasti ja uusia haasteita empimättä. Katjaan voi aina luottaa, ja jos jokin asia on Katjan käsissä, tietää, että se on vahvoissa käsissä.

 

Liisa Valtonen, Hamina

Minun ääneni saa haminalainen kunnallispoliitikko Katja Andrejev. Katja on avoin ja iloinen vihreä, juuri sopiva piristysruiske eduskuntaan. Katja ajaa meidän kaikkien asioita, on sitten kyseessä päiväkotien ruoanlaatu tai E18-tien valmistuminen. Katjalla on jo lusikka sopassa ennen kuin ehdit sanoa vihreä. Katjan monipuolinen koulutus sekä – kielitaito takaavat sen ettei sormi mene suuhun tiukassakaan paikassa.

Minä haluan haminalaisen sanavalmiin vaikuttajan edustamaan Kaakkois-Suomen aluettamme, etkö sinäkin?

JukkaVäisänen

Jukka Väisänen, Vihreän liiton Varsinais-Suomen piirin vpj, puoluevaltuuskunnan jäsen

Katjaan olen saanut tutustua vuosien varrella vihreässä politiikassa ja paremmin puoluevaltuuskunnassa. Katja on pitkälle koulutettu ja nuorehkosta iästä huolimatta vakuuttanut monella politiikan sektorilla. Poliitikkona Katjan erityisansioita ovat kyky kuunnella ihmisiä ja tehdä yhteistyötä mitä erilaisimpien tahojen kanssa. Kaakkois-Suomi tarvitsee vihreistä juuri Katjan eduskuntaan. Jos olisin äänioikeutettu tässä vaalipiirissä, äänestäisin Katjaa!

 

Iiris Hjelt, ylitarkastaja, Lappeenranta

Katjalla on kaikki politiikon tärkeimmät ominaisuudet. Hän on innostunut, asioihin syvälle paneutuva ja osaava. Katja ymmärtää että luonnon etu on myös ihmisen etu. Hän tuntee Kaakkois-Suomen ja sen erityisen aseman raja-alueena ja mitä tämä asema vaatii Suomen ja Euroopan mittakaavassa. Katjan vihreät arvot ovat lähellä omiani. Itse haluan jättää jälkipolville puhtaamman maapallon ja niin haluaa Katjakin.

 

Nico Holmberg, puoluevaltuuskunnan varajäsen ja eduskuntavaaliehdokas, Jyväskylä

Olen tuntenut Katjan vasta hetken aikaa ja teki oitis vaikutuksen. Rauhallinen, asiantunteva, tietävä, taitava ja sanavalmis. Tässä oiva valinta edustaja kansalle eduskuntaan. Laulaakin osaa! Jos Katjan kanssa samassa vaalipiirissä olisin, iskisin hanksat naulaan ja lähtisin Katjan tukijoukkoihin.

 

Marja Silvennoinen, Haminan Vihreä kaupunginvaltuutettu vv. 1996-2012
Hamina ja Kaakonkulma tarvitsee tarvitsee oman edustajan eduskunnassa. Katja olisi hyvä sellainen! Olen saanut seurata Katjan aktiivisuutta ja energiaa sekä Haminan Vihreiden toiminnassa että ollessamme yhdessä kaupunginvaltuustossa. Katja on ennakkoluuloton, yhteistyökykyinen ja -haluinen. Hän on uskollinen ajamilleen asioille, ottaa selvää ja vie asioita sitkeästi eteenpäin.

 

Tuija Maaret, Tuitu, Pykäläinen, erityisopettaja, keikkatyöläinen, veteraanikansanedustaja
Tuitu suosituksiin
Katja EI ole kupla! Tämän naisen tavoittaa myös vaalien välillä – politiikassa, aktiivisena, kuin ystävänäkin. Katja osaa, uskaltaa ja ottaa selvää. Hänellä on kokemusta myös työelämästä kuin paikallis- ja valtakunnan politiikastakin. Vihreissä alusta saakka mukana olleena suosittelen lämpimästi Katjaa jatkamaan Kymen vihreää kansanedustajaperinnettä. Hänellä on päätä, sydäntä, taitoa ja tahtoa vastuunkantajaksi meille kaikille! Mottoni mukaan: ”Vain sydämellään näkee hyvin.”

 

Eeva-Liisa Kauhanen, ekonomi
 Olen tuntenut Katjan kymmenkunta vuotta. Tänä aikana Katjasta on kasvanut tiedostava, yhteisten asioiden hoidosta aidosti kiinnostunut poliitikko. Katja ottaa asioista selvää ja paneutuu tärkeisiin asioihin täysillä. Hän on yhteistyökykyinen, tavoitteellinen ja sinnikäs nainen, jolla on visio tulevaisuudesta. Me tarvitsemme Kymenlaakson ja Kaakonkulman olosuhteet ja tarpeet tuntevan oman kansanedustajan. Katja eduskuntaan!

 

Emilia Nieminen VTM, opettaja
Katja on kaakonkulmalainen ja kansainvälinen talous- ja opetusalan asiantuntija.

 

Andrei Sergejeff, Arabiankielen ja islamin tutkija, Hämeenlinna
Haminassa on kadutkin pitänyt vetää ympyränmuotoon, mutta sieltä tulee myös yksi vahvassa nousukiidossa oleva vihreä poliitikko. Kuunteleva ja keskusteleva päätöksentekijä, ehdottomasti valmis eduskuntavastuuseen.