”Mutta suurin niistä on Rakkaus”
Olen aina pitänyt kirkon yhtenä tärkeimmistä tehtävistä Jumalan sanan levittämisen lisäksi yhteisöllisyyden luomista ja heikompien puolustamista. Juuri kirkon pitäisi ylläpitää tasa-arvoa ja olla esimerkkinä näyttämässä kuinka jokainen ihminen on Luojan luoma ja yhtä tärkeä, sitä kuinka jokaisella on yhtäläiset oikeudet onneen.
Nyt noussut keskustelu homofobiasta ja homoavioliitoista on antanut erilaisen kuvan. Onko todella niin, että kirkko kyllä siunaa kaksi saman sukupuolen edustajaa erillään, muttei pariskuntana? Eikö kaikki vilpitön rakkaus ole pyhää ja siitä pitäisi iloita? Jos homoavioliitot ovat vastoin kirkon periaatetta, soisi yksittäisille papeille kuitenkin mahdollisuuden ja oikeuden näiden liittojen siunaamiseen oman vakaumuksensa mukaan. Ehkä pienin askelein ja kompromissein vastapuolet voisivat rauhanomaisesti lähestyä toisiaan.
Kirkon arvomaailman ja asenteiden muutos lähtee yksittäisistä henkilöistä – niin papeista, virkamiehistä kuin päättäjistäkin. Piispa Wille Riekkinen on ollut yksi ihailtava esimerkki; hän on ollut avoimesti sukupuolineutraalin avioliittolain puolestapuhuja ja korostanut rakkauden tärkeyttä – sukupuolesta riippumatta. Rakkauden ei tulisi olla politiikkaa, mutta on hyvä jos politiikassa on hieman rakkautta (ei, se ei ole ruusuisten tovereidemme yksinoikeus 😉 ) – ja ensimmäinen askel vaikuttaa asiaan, on äänestää päättäville paikoille ihmisiä jotka asian edestä puhuvat. Älä äänestä jaloillasi kirkosta eroamalla, vaan Isänpäivänä uurnalla oikea numero lappuun kirjoittamalla!